En ikinä ajatellut aloittavani.
Kaverit poltti jointtia ringissä monesti kesäpäivinä. Olin 27‐vuotias ja alkoholi oli ainut päihde, mitä olin siihen mennes käyttänyt. Sitten yhtenä päivänä olin taas siinä ringissä kavereiden kanssa ja mulla oli paha olla. Olin just eronnu mun tyttöystävästä. Sitä ei oikein välittäny itsestä siinä hetkessä niin paljon ja otin myös hatsit. Siitä päivästä ja kesästä tuli tosi hauska. Pajauteltiin kavereiden kanssa melki joka viikonloppu ja se kolisi joka kerta yhtä kovaa. Mietin, että ei tämä ole yhtään niin paha, ku oon luullu. Krapulaa ei tuu, mä en ala sammaltaa ja koordinaatio pelaa. Lähimuistin pätkimistä kyllä tuli, mutta ei se haitannu.
Seuraavana kesänä saatiin kaverin kanssa haltuun kourallinen kannabiksen siemeniä. Idätettiin niitä kertakäyttökupeissa vaatekaapis ja kun alko tulla lämmin, niin kannettiin ne metsään kasvamaan. Loppukesästä käytiin korjaamas sato. Vaikka hengissä säilyi vain neljä puskaa, niin siitä riitti poltettavaa vaikka kuinka paljon. Isoin puska oli parimetrinen ja tuuhea. Sen katkaisemiseen puukolla meni monta minuuttia. Kasvatusprosessi toki toistettiin seuraavanakin kesänä.
Arvata saattaa mitä tapahtuu, kun pajaa on käytännössä katsoen rajattomasti. Silti kävin töissä, mulla oli liikunnallisia harrastuksia ja kavereita. Ulkoisesti jos mua arviois, niin näytän urheilulliselta ja siististi pukeutuvalta nuorelta mieheltä. En ollenkaa stereotyyppinen ”huumeiden” –käyttäjä. Silti pajauttelin iltasin tosi paljo. Päiväkirjamerkinnöistä näkee, että pisimmät ajat ilman oli yleensä noin neljä päivää. Normaalimpaa oli useamman viikon päivittäinen käyttö. Tunsin itseni myös normaaliksi. Ei kukaan huomannut, jos menin treeneihin pilvessä. Itse asiassa se oli aika hauskaakin ja tunsin itseni ”cooliksi”. Monet kaverit myös pajautteli, niin se oli tavallista käydä illanvieton yhteydes pihalla ringissä. Joskus jotku puolitutut näki ja tuli keskustelua asiasta, mutta pajankäyttö oli tosi helppo perustella meidän käytöksellä. Me ei örvelletty mitenkään samalla tavalla, kuin ne, jotka juo paljon alkoholia. Kerran olin töissä pilvessä. Olin just ostanu hyvää kukkaa ja se oli koko ajan mielessä, niin menin ruokatauolla pajautteleen. Onneksi tunaroin jotain sen jälkeen ja alko kuumottaan, että joku tajuais, niin en enää töissä pajautellu.
Ihmisen mieli on mielenkiintoinen ja monitahoinen. Tuntuu, että mun sisällä asuu eläin, joka haluaa kaiken hauskan tänne heti ja nyt. Sitten se joku, järki, tavallaan tietää koko ajan mikä olis parasta mulle. Se tietää, että päivittäin polttelu ei ole parasta. Eihän siitä edes saa samoja vaikutuksia viikon tai kuukauden polttelun jälkeen, kuin aiemin. Sitte tuntuu myös, että mussa asuu joku kertoja. Tämä tyyppi taas osaa aina kertoa tosi hyviä selityksiä sille, miksi mun kannattais just tänään pajautella. Tai jos mun sisäinen eläin on menny töitten jälkeen suoraa pajapurkille, kääriny jointin ja sytyttäny sen ennen ku järki on kerenny miettimään asiaa, niin tämä sisäinen kertoja osaa kyllä sepittää todella hyviä ja loogisa tarinoita siitä, miksi tämä oli tähän iltaan hyvä idea. Alko huomaamaan, että jos ei ollu suunniteltuja menoja ja pajaa kotona, niin aina se meni pajautteluksi. Pari ensimmäistä eläimen ehdottamaa ideaa järki pystyy vielä torjumaan, mutta viimeistään iltapäivällä se väsyy, eikä enää vastusta eläimen ehdotusta pajauttelusta.
Näin kului yli viisi vuotta. Huomasin kyllä riippuvuuskäyttäytymistä itsessäni, mutta mulla oli työ ja samanlaisia kavereita, niin ei sitä jaksanu stressata. Pikku hiljaa se alkoi kuitenkin vaivata. Ei ehkä se itse käyttö, mutta sen aiheuttamat lieveilmiöt. Mun mielestä se ikuinen klisee, että kannabis passivoi, pitää paikkansa. Se ideoiden tulva pilvessä on mahtava. Se mielikuva itsestä ja tulevaisuudesta on ihanan ruusuinen. ”Jos mä pystyn toteuttaan edes puolet tästä, niin oon kuningas.” Silti, kun tulee se seuraava päivä ja pitäis oikeasti lähteä tekemään jotain unelmiensa eteen, niin se ei onnistu pilvessä. Sitä menee lomamoodiin ja ideoi ehkä hieman lisää. Hiljalleen alkaa syntyä ahdistusta siitä, että todellisuus ja mielikuvat itsestä ei kohtaa. Koitin vähentää pajauttelua useamman vuoden. Pisin aika ilman oli kaksi kuukautta, jonka lupasin kaverilleni. Tämän saavutuksen jälkeen palkitsin itseni kunnon tuutilla ja tavat palasi tuttuun ja turvalliseen.
Olin jo tajunnut, että poltan pajaa aina, kun mulla on sitä. Halu lopettaa tai pitää taukoa tuntui mahdottomalta, kun katsoin isoa lasipurkkia täynnä viime kesän kukintoa. Oli kuitenkin yksi ratkaisu. Keitin tämän kaiken voihin ja tein siitä kaakaon. Onneksi kannabikseen ei voi kuolla. Juomisesta alle tunnissa oksensin kaakaot pihalle. En oo ikinä ollu niin sekasin. Olin pilvessä vielä seuraavan päivän iltaan ja aloin pelkäämään, että pilasinko mun tajuntani lopullisesti. Tämäkään kokemus ei aiheuttanut, kuin parin viikon tauon. Pienen tauon jälkeen tunne siitä, että homma ei ole enää ongelma, aiheuta ongelmia, kun kaveri tarjoaa jointtia. Ei se yks jointti sinänsä mitään tee, mutta sitä haluaa ostaa itsellekin, ja sama kaava toistuu. Ja taas toistuu. Usean päivän tauon jälkeen olo on terävä ja raikas. Palkintona tästä pikku joopeli ja taas useampi viikko putkeen. Olin miettinyt monesti määritelmiä riippuvuudelle. Ajattelin sen olevan jotain sellaista, minkä tekeminen aiheuttaisi ongelmia työssä, harrastuksissa tai ihmissuhteissa. Olin alkanut jättää menemättä harrastuksiin ja kavereiden luo muutamia kertoja, ku päätin mielummin pajautella yksin kotona. Yhen kerran en menny kaverin kotibileisiin, ku olin niin pilves. Facebookin mukaan sinne menijöistä olis ollu 90% naisia, joita en oo tavannu ikinä. Sinkkumiehenä tämä suoraan sanottuna vitutti jälkeenpäin. Riippuvuuden määritelmä oli täyttynyt ja se ei ollut käsitykseni siitä elämästä, mitä minä haluan itselleni. Ahdistus ja pelko elämän hukkaamisesta kasvoi niin suureksi, että halu lopettaa tuli todella voimakkaaksi. Onneksi mulla on myös ystäviä, jotka ei polta ja pystyn puhumaan niille avoimesti asioista. Sosiaalinen paine on aika hyvä tapa saada asioita aikaan. Kerran sanoin ystävälleni, että jos en pysty olla kahta kuukautta ilman pajaa, niin mulle pitää hakea apua. Tiesin, että se hakis mulle apua, jos en pystyis siihen. Ajatuskin sellaisesta oli niin nöyryyttävä, että lopetin pajan polttelun siihen. Tästä on nyt kolme kuukautta enkä ole pajautellut. Itse asiassa en ole koskaan ollut näin toimelias ja energiaa piisaa. Tiedän, että kolme kuukautta on vielä aika lyhyt aika, mutta katsotaan!
Elämä on aika kivaa näin.
