Aloitin kokeilut kannabiksen kanssa 15 vuotiaana, mutta 18 vuotiaana aloin polttamaan säännöllisesti, hain sillä lievitystä henkiseen kipuun. Sairastin masennusta, mikä heitti varjon koko elämääni silloin, enkä kyennyt saamaan mistään iloa tai helpotusta. Kannabissavut toivat jotakin vaihtelua jatkuvaan tunteettomuuteen, hetken helpotusta, en voinut tietää mihin sillä valinnalla pääsisi…
Minua kiehtoi silloin myös se kulttuuri, vapaus, tai niin silloin naiivisti nuorena ajattelin. Melko nopeasti kannabiksen käytöstä tuli osa identiteettiä, ja aloin myös kasvattamaan kannabista. Aluksi se oli melko viatonta, puutarhauksen opiskelua ja hauskanpitoa. Käytin pian päivittäin omista kasveistani ja tykkäsin jakaa myös ystäville, sillä se oli osa ideologiaa vielä silloin. Aluksi hyödyt tuntuivat suuremmilta, en murehtinut huomista.
Tulin riippuvaiseksi kannabiksesta hyvin nopeasti, tosin en niinkään siitä aineesta, vaan siitä, että oli jokin uusi tapa olla, addiktiosairaus alkoi elää omaa elämäänsä. Haitat alkoivat esiintyä puolen vuoden säännöllisen käytön jälkeen, ahdisti sosiaalisissa tilanteissa, aloin saamaan paniikkioireita. Muistan erityisen hyvin erään kerran kaupungilla, sain paniikkikohtauksen ja lähdin kotiin. Sen koettua tiesin, että se ei loppuisi välttelemällä ja jatkamalla polttamista. Halusin kohdata tilanteet ahdistuksesta huolimatta, ja teinkin niin, mutta aina kun poltin kannabista oli vaikea toimia sosiaalisissa tilanteissa. Silti tarvitsin sitä ollakseni ”normaali”, mikä paradoksi!
Koska olin jo sairas, vaihdoin pikkuhiljaa kannabiksen muihin huumeisiin, en siksi, että se ei enää riittänyt, vaan siksi, että halusin vain jatkaa tätä, silloin ainoaa tunteidenkäsittelykeinoa, minkä olin oppinut. Polttelin silti aina välillä, mutta vielä vuosien kuluttua satunnaiset kannabiksen käyttökerrat toivat ahdistusta mukanaan ja minulla meni useita vuosia myöntää, että haitat olivat omalle kohdalle suurempia
kuin nautinto. Tiedän monia, huumeiden käyttövuosieni aikana tapaamiani ihmisiä, jotka myös jättivät savut polttamatta, koska siitä tuli epämiellyttävä olo, huumeista riippuvaisia ja niiden satunnaiskäyttäjiä.
Eniten haluaisin edistää omien kokemusteni pohjalta asenteita ja kulttuuria nuorten keskuudessa, että uskalletaan olla rehellisiä ainakin itselle, silloinkin kun on ryhmäpaine ja kunnioitettaisiin myös sitä omaa ääntä, tärkeimmän ihmisen ääntä omassa elämässä, silloin osaa myös kunnioittaa toisia. En koe oleellisena olla kannabiksen puolesta tai vastaan, riisutaan vain kulissit ja puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, ilman ihannointia ja ilman demonisointia, se on yksi päihde muiden joukossa ja neutraali keskustelu siitä, kuten alkoholista, on mahdollista. Se ajaisi jokaisen etua parhaiten.
